''Eikö sua pelota lähtee sinne yksin?'' ''Eikö tuu ikävä suomeen?'' ''Eikö pelota, että sulle käy jotain?'' ''Eikö harmita, kun jäät vuoden jälkeen opiskeluissa?''
Näihin kysymyksiin oon saanu miettiä vastausta monet kerrat. Aina uudestaan oon itekki miettiny niitä asioita, mitä multa on kysytty. Nyt päätin, että kirjottelen vähän ylös omia ajatuksia ja tuntemuksia.
Ensinnäkin, miksi? Miksi au pair, miksi ei vaihto-oppilaaksi lähteminen, tai ihan vaan välivuosi opiskelusta vaikka töitä tehden.
Ulkomaat on aina kiehtonu mua, ja ulkomailla asuminen on ollu yks mun suurimmista unelmista jo kauan. Kuitenki, vaihtoon lähteminen ois silti ollu mulle ehkä liian iso muutos elämässä, opiskelu kun itsessäänkin on aika rankkaa. Tietysti sekin riippuu niin paljon asenteesta koulunkäyntiä kohtaan, ja mä haluan suorittaa mun opinnot kunnialla loppuun asti.
Niimpä mä joskus päätin, että au pairina olo on se juttu minkä mä haluan joskus kokea; uus ympäristö, uuet ihmiset ja täysin uus asia, se mua kiehto!
En missään vaiheessa oo aatellu, että tää vuosi tulee olemaan pelkkää hymyä ja auringonpaistetta, en.
Ja eihän tää olekaan ollu. Jo parin päivän sisällä mulla tuli aivan järkyttävä koti-ikävä. Itketti. On niin outoa yhtäkkiä asua toisten nurkissa ilman ketään entuudestaan tuttua ihmistä vieressä. Ei oo ketään, kenen kainaloon vois käpertyä ja sanoa, että mulla on niin ikävä kotiin.
Mutta tämä kasvattaa! Oon täysin varma, että sitten joskus, kun kotiinlähdön aika koittaa, lähden Suomeen monta kokemusta rikkaampana ja paljon, paljon vahvempana!
Jo tämän reilun viikon aikana oon huomannu, mitkä asiat elämässä on oikeesti tärkeitä. Arvostus perhettä ja ystäviä kohtaan on kasvanut hurjasti, ja muutenkin asioiden tärkeysjärjestys on alkanut hahmottua mun mieleen aika selkeesti.
Mulla on myös koko elämäni ollu aivan mahtava tukijoukko. Kiitos kaikki ihanat ystävät, kiitos äiti ja isi, kiitos sisarukset ja kiitos sukulaiset! Kiitos ku oon saanu teiltä nii kovat tsempit ja ootte uskotellu mulle, että eve sää pystyt siihen, vaikka se alussa onkin suhteellisen rankkaa! Oon oikeesti tosi yllättyny, miten moni onki jaksanu rohkaista mua.
Teiän ansiosta oon jaksanu pyyhkiä ikävän kyyneleet poskilta ja uskoa siihen, että kun pahin ikävä ja paha olo on ohi, mä alan nauttia tästä kokemuksesta ihan täysillä.
Teiän ansiosta oon jaksanu pyyhkiä ikävän kyyneleet poskilta ja uskoa siihen, että kun pahin ikävä ja paha olo on ohi, mä alan nauttia tästä kokemuksesta ihan täysillä.
Oon jutellu muutaman entisen au pairin kans, ja ne on kertonu mulle, että on ihan normaalia, että alussa on vähän haikee olla. Mutta kun täällä eloon ja olemiseen sopeutuu ja tutustuu uusiin ihmisiin, niin kohta huomaa, että se kotiinlähtö todellakin jo kolkuttelee ovella. Tuohon mä haluan uskoa!
En aio luovuttaa!
Mä haluan kokea mun elämässä paljon erilaisia asioita, nähdä maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Tässä taas yks syy, miksi lähdin au pairiksi.
Sveitsin kulttuuri ei niin suuresti poikkea suomalaisesta kulttuurista, mutta ainakin täällä on aivan huikeet maisemat! Ja täällä on myös lämpimämpi ku Suomessa, se on kans tosi tärkee juttu! ;)
Vaikka mulla onkin välivuosi lukiosta, se ei tarkota sitä ettenkö oppis mitään tän vuoden aikana. Päinvastoin, luulen.
Mä opin tuntemaan itteni paremmin. Opin huomaamaan ne asiat, missä oon hyvä ja ehkä myös kehityn niissä asioissa, missä en oo niin hyvä.
Ja yks tärkee, opin puhumaan englantia! Tääki oli yks suurimmista syistä miks halusin lähtee tänne. Haluan kehittää mun kielitaitoa, oppia puhumaan ja kuulemaan enkkua ja ennenkaikkea tajuamaan sitä! :D
Ehkä mä sitten ylioppilaskirjoituksissa läpäisen enkun niin, että oon siihen ite tyytyväinen :)
Ja opiskelemaan pystyy aina, mutta tällaista ei varmastikaan voi kokea monta kertaa elämässä.
Ens joulu tulee olemaan mulle varmasti yks ikimuistoisimmista jouluista! Pitkän ajan jälkeen nään taas ne kaikki mulle tärkeimmät ihmiset! <3
Ennemmin ku huomataankaan, lumi on jo maassa ja mun joululomaki on aivan oven takana!
Oiskohan tässä pääpiirteittäin ne asiat, joita oon pyöritellyt tuolla pääkopassa lähes päivittäin.
Pitää silti muistaa, että nämä on mun ajatuksia, ja eri ihmiset käsittelee asioita eri tavalla.
Oon kiitollinen, kun pääsen toteuttaan mun pitkäaikaisen unelman, tulee varmasti olemaan yks ikimuistoisimmista vuosista!
